Ajankohtaista

Myytävien kiviainesten CE-merkinnät tulivat pakollisiksi 1.7.2013 voimaan tulleen rakennustuoteasetuksen myötä

Mitä uutta kiviainestuottajille?

Myytävistä tuotteista täytyy olla tuoteselostuksen kaltainen CE-merkki, jossa luvataan tuotteelle myyjän valitsemia ominaisuuksia. Lisäksi laaditaan suoritustasoilmoitus, jonka kautta myyjä sitoutuu allekirjoituksellaan CE-merkissä esittämiinsä tuotetta koskeviin lupauksiin. CE-merkkiin on hyvä valita esimerkiksi RYL-julkaisujen vaatimuksia vastaavat ominaisuudet, koska näitä ostaja usein haluaa.

CE-merkin laatimista varten pitää olla tarvittavat testitulokset, ja myyntiä varten CE-merkin pitää olla valmiina, eli testauksiin kannattaa ryhtyä hyvissä ajoin. Kun tuote on markkinoilla ja sitä tuotetaan lisää, tuotantoa valvotaan tuotestandardin vaatimalla testaustaajuudella.

Kiviainestuotteiden myyjän täytyy laatia kirjallinen kiviainestuotannon käsikirja, joka on tuotestandardien mukainen, ja toimia siinä kuvatulla tavalla. Vaatimukset ovat paljolti ns. hyväksi havaittuja toimintatapoja, jotka voivat olla kiviainestuottajille ennestäänkin tuttuja.


Ketä koskee?

• Valmistajaa (tuotteen ominaisuudet esitetään CE-merkillä)
• Ostajaa (pitää osata lukea CE-merkistä, vastaako tuote omia tarpeita)
• Suunnittelijoita, rakennuttajia, viranomaisia (ilmaisevat omat vaatimuksensa CE-merkinnöissä käytettävällä tavalla)


Parempaa vertailtavuutta

Kiviaineksen ostajan kannalta kilpailevien tuotteiden vertailusta tulee aiempaa helpompaa, koska ominaisuudet ilmoitetaan yhtenäisellä tavalla, joka tulee pienen totuttelun jälkeen tutuksi. Ostaja uskaltaa luottaa ilmoitettuihin ominaisuuksiin, koska myyjät sitoutuvat lupaamiinsa ominaisuuksiin juridisesti allekirjoituksellaan.


CE-merkintöjen ulkopuolelle jäävät

• Yli 90 mm rakeita sisältävät kiviainestuotteet
• Kiviaines, jota ei jalosteta mitenkään, esim. raakasora
• Hiekoitus (ei ole rakennusmateriaali)
• Kiviaines, jota ei myydä (louhittu ja samassa paikassa käytetty aines, jos se ei vaihda omistajaa)


Testauksen luotettavuuden merkitys

Kiviaineksen myyjän vastuuta ajatellen on erittäin tärkeää, että tuotteiden testaus on tehty luotettavassa ja ammattitaitoisessa laboratoriossa standardoiduin testimenetelmin. Laboratoriossamme on tutkittu maa- ja kiviaineksia 27 vuotta. Laboratoriotoiminnallamme on meidän oman luottamuksemme lisäksi PANK-hyväksyntä. Tämä tarkoittaa, että ulkopuolinen tarkastusorganisaatio käy vuosittain toteamassa, että testit suoritetaan luotettavasti, standardeja noudattaen ja ajan tasalla olevin toimintatavoin.